perjantaina, toukokuuta 16, 2008

BH-kokeen esittely

Torstaina 22.5.2008 esitellään kiinnostuneille palveluskoirien käyttäytymiskokeen eli BH-kokeen kulkua. Käyttäytymiskokeesta on hyvä info GlodenRingin sivuilla. Aluksi esitellään demo-koirien kanssa tottelevaisuusosion kulkua ja sen jälkeen kokeillaan omien koirien kanssa esim. henkilöryhmää. Koirien olisi hyvä voida odottaa autossa esittelyn ajan. Tapaamme klo 19 yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan sisäänkäynnin edessä (lähellä Pyhän Luukkaan kappelia, lähin pääty Kaitoväylän ja Yliopistokadun risteyksestä). Ota mukaan koiralle makupaloja ja/tai lelu. Varusteiksi koiralle hihna ja panta (ei flexiä eikä valjaita).

Tervetuloa!

Jos paikka ei löydy tai tulet myöhässä, voit soittaa numeroon 050 379 76 87 / Pirkko.

sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

MEJÄ-viikonloppu 17.-18.5.

17.-18.5. jäljestellään taas tolleriporukalla. Lauantaina iltapäivällä kello 15 alkaen vedetään jäljet maastoon ja sunnuntaiaamuna tapahtuu itse jäljestys. Mukaan voivat tulla sekä vasta-alkajat että jo kokeneemmat koirakot. Jokaiselle koiralle tehdään jälki oman koiran tason mukaan. Jokainen jäljestäjä osallistuu myös jälkien tekemiseen lauantaina.

Aikaisemmista vuosista poiketen jälkiä ei tehdä Valkiaisjärvelle, vaan tarkka paikka ilmoitetaan ensi viikolla jäljestämiseen osallistuville. Kyytejä tarvitseville voidaan yrittää sumplia paikkoja muiden autoista.

Mejästä eli metsästyskoirien jäljestämiskokeesta voi käydä lukemassa lisätietoa esimerkiksi noutajayhdistyksen sivuilta (www.noutajat.com). Jäljestäminen maksaa 2 euroa/koira. Ilmoittaudu viimeistään torstaina15.5. Pasille joko sähköpostitse pasieno@gmail.com tai puhelimitse 040-5539348. Muista kertoa ilmoittautumisvaiheessa, jos olet vailla kyytiä jälkipaikalle.