sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006

Sunnuntaina 12.11. lenkillä uimarannalla

Ensi sunnuntaina 12.11. kokoonnutaan taas Valkiaisjärvelle kello 13. Koska tie on edelleen auraamatta, niin kokoonnutaan Valkiaisjärven uimarannan parkkipaikalle. Uimaranta-kyltti on n. 100m kauempana kuin kesän kokoontumispaikka, saman tien varressa. Sinne auton on voinut jättää ilman suurta pelkoa siitä, että auto jää hankeen kiinni tai että se häiritsisi tiellä liikkuvien ajoa.

Uusi ulkoasu

Sivuille askarreltu uusi ulkoasu. Talvi toi talvisen teeman. :)

lauantaina, marraskuuta 04, 2006

Sunnuntaina jälleen klo 13!

Huolimatta myöhäisestä ilmoituksesta sunnuntaina 5.11. ollaan jälleen Valkiaisjärvellä. :)

Huomatkaa, ettette pääse autolla enää normaaliin paikkaan. Talvisin ollaan jätetty autoja tien varteen siten, että ohi on kuitenkin päässyt vielä muutkin. Viime kerralla tie oli auraamaton eikä sen varteen voinut jättää autoa. Silloin paikka autoille löytyi kääntymällä n. 100m kauempaa Uimaranta-kyltin kohdalta oikealle.

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

Ensi sunnuntaina uusi aika!

Ensi sunnuntaina 29.10. ollaan taas koolla Valkiaisjärvellä. Siirrytään talviaikaan ja aloitetaan jo klo 13. Talviaikaan siirtymisen takia vanhaan aikaan pidetty lenkki olisi jo melko hämärässä.

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

22.10. normaali lenkki

Jäljestysviikonlopun jälkeen on taas normaali lenkki. Eli siis Valkiaisjärvellä sunnuntaina 22.10. klo 16.

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

MEJÄilyä luvassa

Ensi viikonloppuna vuorossa on mejä-harjoituksia. Lauantaina tehdään jäljet ja sunnuntaina käydään nuuskimassa ne.

Kuten mejä-kokeissakin, jäljestäjiltä edellytetään jäljen tekemistä. Eli kaikki jotka haluavat sunnuntaina jäljestää, tulevat myös lauantaina tekemään jälkeä. Jäljen tekeminen pitää joka tapauksessa osata, jos mejä-kokeeseen aikoo osallistua.

Ilmoittakaa ensi viikonlopun osallistumisestanne torstaihin klo 16 mennessä Runon sähköpostiin runotolleri(a)luukku.com, niin osataan varata verta ja jälkimerkkejä sopiva määrä.

Tulijoilta ei tälläkään kertaa vaadita mitään erityistä ennakko-osaamista. Lauantaina ei tarvita koiria ollenkaan, silloin harjoitellaan jälkien tekemistä. Jos koirallenne suinkin vain on valjaat, niin ottakaa ne mukaan sunnuntaiksi. Varatkaa itsellenne sellaiset varusteet, että pystytte kulkemaan märässäkin metsässä. Sateen sattuessa tehdään jäljet sateessa. :)

Lauantaina aloitetaan klo 15 Valkiaisjärvellä, varatkaa aikaa pari-kolme tuntia. Sunnuntaina aloitetaan klo 14, aikaa menee luultavasti vähän enemmän kuin lauantaina.

Sunnuntaina 15.10. ei siis ole erillistä lenkkiä, vaan punakuonot kohtaavat toisensa jäljestyksen merkeissä.

Jos metsästyskoirien jäljestämiskoe eli mejä ei ole ennestään tuttu asia, siitä voi käydä lukemassa täältä lyhyen esittelyn.

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Tollerilenkki 8.10.

Päivitys tulee tällä kertaa aika myöhään, mutta joka tapauksessa lenkki pidetään tutusti sunnuntaina klo 16 Valkiaisjärvellä.

Tänään lauantaina tollerit ovat näyttelykehässä Heinäpäässä. Nähdään siellä! :)

torstaina, syyskuuta 14, 2006

Seuraava lenkki 1.10.

Tällä viikolla ei ole tollerilenkkiä vetäjien työ- ja kisaesteiden vuoksi.

Ensi viikonloppuna on agilityviikonloppu Muhoksella. Ilmoittautuneille lähetetään aikataulu viikonlopusta viimeistään ensi viikon alussa.

Seuraava tollerilenkki on 1.10. Silloin valmistaudutaan tulevaan kv-näyttelyyn ottamalla lenkin lisäksi näyttelytottumusasioita.

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Tollerilenkki 10.9.2006

Sunnuntaina 10.9 lenkkeillään jälleen klo. 16.00 Valkiaisjärvellä. Lenkkeilyn lisäksi on myös mahdollisuus uittaa koiria, sekä harjoitella koirien kanssa perus tottelevaisuus harjoituksi.

keskiviikkona, elokuuta 16, 2006

Uusi aika, vanha paikka

Viime viikkoina lenkeillä on ollut mukana mukavasti myös uusia koirakkoja. Tervetuloa kaikille tasapuolisesti! :)

Seuraavalla kerralla voitaisiin tosiaan aikaistaa lenkkiä hämärtyvien iltojen takia. Ensi kerta olkoon siis sunnuntai 20.8. klo 16.


P.S. Oikean reunan gallerialinkin takaa löytyy pitkästä aikaa myös muutamia uusia kuvia, otettu pari viikkoa sitten. Lähetelkää kuvia lenkeiltä jos teillä on, niin lisäillään niitä tuonne gallerian puolelle.

tiistaina, elokuuta 08, 2006

13.8. klo 19, tuttu paikka

Vielä tällä viikolla kokoonnutaan klo 19 Valkiaisjärvelle.

Aletaan hiljalleen varautua syksyyn ja pimeneviin iltoihin ja aikaistetaan lenkkien ajankohtaa. Kirjoitelkaa noutajakeskustelun puolelle, mikä olisi sopiva aika ja päivä. Onko sunnuntai hyvä? Olisiko joku muu päivä parempi? Pidetäänkö lenkit syksyllä klo 16-17 ja talven tullessa sitten puolen päivän aikaan? Vai siirrytäänkö suoraan treffaamaan 12:n aikaan? Kommentteja, kiitos. :)

sunnuntaina, heinäkuuta 30, 2006

Seuraava tollerilenkki 6.8.

Nähdään taas ensi sunnuntaina 6.8. klo 19 Valkiaisjärvellä. Otetaan jotakin harjoitteita sen mukaan, ketä paikalle tulee ja mitä halutaan tehdä.

torstaina, heinäkuuta 27, 2006

Ensi sunnuntaina jälleen

Ensi sunnuntaina 30.7. ollaan taas koolla Valkiaisjärvellä. Ajankohta klo 19.

Viikonlopun menovinkki: Oulun seudun noutajakoirayhdistyksen eli OSN:n taipumuskokeet eli taipparit samassa paikassa (Valkiaisjärvellä) lauantaina ja sunnuntaina. Taipparit alkavat varhain aamusta (taisi olla 8.30). Kannattaa tulla yleisöksi, niin näkee miten homma tapahtuu (tai ei tapahdu).

perjantaina, heinäkuuta 14, 2006

Sunnuntaina tavataan!

Ilmoitus tulee vähän myöhässä, mutta samalla kaavalla mennään; Sunnuntaina 16.7. klo 19 Valkiaisjärvellä lenkkeillään. Ja mahdollisesti treenataan jotakin (dameilla), jos tulijat tahtovat.

lauantaina, kesäkuuta 24, 2006

MEJÄ harjoituksia

Ensi viikonloppuna harjoittelemme verijälkien tekoa metsään ja jäljestämistä oman koiran kanssa. Paikkana on tuttu Valkiaisjävi. Eli jos haluat mukaan jäljestämään tollerisi kanssa, ota yhteyttä Pasiin tai Heidiin. Ei ole väliä, onko koirasi ennen jäljestänyt, tervetulleita ovat sekä aloittelijat että kokeneemmat. Myös pennuille voimme tehdä omat lyhyet jäljet. Jäljet käydään vetämässä lauantaina 1.7 klo. 17.00 ja jäljestämään mennään seuraavana aamuna eli sunnuntaina 2.7 klo. 10.00. Kaikki, jotka haluavat päästä sunnuntaina jäljelle, osallistuvat myös jälkien tekoon. Jos metsästyskoirien jäljestämiskoe eli mejä ei ole ennestään tuttu asia, siitä voi käydä lukemassa sivulta www.noutajat.com lyhyen esittelyn. Se löytyy sieltä sivuilta linkistä "harrastukset".

Eli kaikki nyt sankoin joukoin mukaan jäljestämään!

torstaina, kesäkuuta 01, 2006

4.6. noutotreeniä

Sellainen muutos 4.6. tollerilenkkiin, että valitettavasti Leena ei pääsekään meitä ohjaamaan. Yritämme kuitenkin valmistella pari kivaa noutoharjoitusta, joita voimme sitten yhdessä tehdä. Paikka ja aika on edelleen samat, eli Valkiaisjärvellä klo 19.

maanantaina, toukokuuta 15, 2006

21.5. Valkiaisjärvellä

Kesän tullessa vaihdetaan hiukan lenkin aikaa: tästä eteen päin lenkit ovat sunnuntaisin klo 19. Seuraa kuitenkin ilmoittelua, sillä välttämättä tapaamisia ei ole joka viikko tai paikka voi vaihdella.

Ensi sunnuntaina 21.5. on ensimmäinen lenkki tähän uuteen aikaan eli klo 19. Paikkana on Valkiaisjärvi. Ohjelmassa on vapaata lenkkeilyä ja uintia.

Huom. Kesän tullen on hyvä tarkistaa, että koira on madotettu asianmukaisesti ja että rokotukset ovat kunnossa. Älä tuo samana päivänä punkkisuojan saanutta koiraa lenkille, ettei lääke kulkeudu toisten koirien suuhun.

keskiviikkona, huhtikuuta 12, 2006

Tokoilua su 23.4

Viime sunnuntaina käytiin lenkkeilemässä ja treenailemassa dameilla. Nyt on tarkoitus pitää pääsiäinen taukoa ja jatkaa sitten tottelevaisuuskoulutuksen merkeissä. Eli sunnuntaina 23.4 klo.12.00 tavataan Toppilan Halpa-Hallin parkkipaikalla. Mukaan voivat tulla sekä vasta-alkajat, että kokeneemmatkin taiturit. Koiralla tulisi olla panta (ei valjaat) ja tavallinen hihna (ei fleksi). Tarvitaan myös makupaloja ja mielellään jokin koiran lelu. Kannattaa varata koiralle myös vettä mukaan.

Tokoilujen jälkeen voimme käydä lähellä olevassa koirapuistossa leikityttämässä koiria.

Jos on jotain kysyttävää, minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen heidi.mursu@suomi24.fi

maanantaina, huhtikuuta 03, 2006

Lenkkeilyä 9.4

Ensi sunnuntaina 9.4 lenkki Valkiaijärvellä klo. 12.00. Viime sunnuntaina jäällä oli jo tosi vetistä, joten käydään nyt lenkkeilemässä hieman eri reittejä. Mutta tavataan kuitenkin alkuun samassa paikassa kuin ennenkin.

Sitten jatketaankin seuraavilla viikoilla tokoilujen merkeissä :)

lauantaina, huhtikuuta 01, 2006

2.4 Valkiaisjärvellä

Normaali lenkki Valkiaisjärvellä sunnuntaina 2.4 klo. 12.00. Otan damit mukaan, niilläkin voidaan halutessa treenata.

sunnuntaina, maaliskuuta 19, 2006

26.3. klo 12 tutussa paikassa

Makkarat on paistettu ja ensi viikolla lenkkeillään jälleen niin normaalisti kuin tollereiden kanssa nyt pystyy. :)

Paikkana on siis Valkiaisjärvi ja ajankohtana edelleen sunnuntai klo 12.

Suunniteltiin, että lenkkeiltäisiin vielä muutaman kerran, ennen kuin jäät heikkenevät ja lumesta tulee sohjoa. Sen jälkeen voitaisiin ottaa jakso jotakin muuta, esimerkiksi tokoa. Mutta siitä tarkemmin myöhemmin.

tiistaina, maaliskuuta 14, 2006

Ensi sunnuntaina paistetaan makkaraa

Ensi sunnuntaina kokoonnutaan samassa tutussa paikassa, Valkiaisjärvellä. Ja kello 12 kuten aina. Ajateltiin paistella myös makkaraa tällä kertaa.

Jotkut ystävälliset ovat luvanneet tuoda halkoja nuotioon, joten Ota sinä omat makkarasi ja jakkarasi paistoa+istuskelua varten. Juotavaa lienee myös hyvä olla omasta takaa. Makkarakepeistä tulee myös tod. näk uupelo, joten tämänkin suhteen voi tehdä luovia ratkaisuja ettei koko rantapusikkoa tule harvennettua paikan päällä.

Sovitaan vaikka sitten sunnuntaina, miten organisoidaan lenkki+ paisto siten, etteivät koirat syö kaikkia makkaroita. :)

lauantaina, helmikuuta 11, 2006

Lenkkeilyä Valkiaisjärvellä

Jatkamme taas viime vuoden tapaan lenkkeilyllä Valkiaisjärven maisemissa. Seuraava tapaaminen on Su 19.2 klo. 12.00. Pakkasrajana voitaisiin pitää - 20 °c.

perjantaina, helmikuuta 10, 2006

Kysely toiminnasta

Heräsi ajatus kysellä teiltä/meiltä kaikilta kuluvan vuoden touhuiluista. Mitäs haluttaisiin tehdä? Onko jotain erityistoiveita joita haluaisitte kokeilla? Riittääkö ihan pelkät kimppalenkit? Tietäisittekö joitakuita, jotka voisivat tulla neuvomaan meitä jossakin lajissa? Tiedättekö paikkoja, joissa voitaisiin kokoontua koirien kanssa tai jopa ilman koiria?

Nettiaikaa kun eletään, niin askartelin lomakkeen nettiin sitä varten, että olisi helppo kerätä mielipiteitä tulevan kevään, kesän ja syksyn toiminnasta. Olkaa ystävällisiä ja vastatkaa lomakkeelle, niin voidaan suunnitella asioita etukäteen. Talven aikana voitaisiin hahmotella vähän runkoa sille, mitä milloinkin voitaisiin tehdä yhdessä.

Pienien teknisten murheiden johdosta sivu on sijoitettu toiseen osoitteeseen, mutta sen ei pitäisi haitata mitään taikka ketään.

sunnuntaina, tammikuuta 01, 2006

Oulun tollerit -info


Oulun tollerit on osa Novascotiannoutajat ry:n aluetoimintaa. Tarkoituksena on tutustuttaa alueen tolleristeja toisiinsa ja järjestää punaisille energiapakkauksille kaltaistansa seuraa. Toiminta on hyvinkin vapaamuotoista ja epämuodollista, ja sitä on yritetty muovata kävijöiden mielenkiinnon mukaan.

Tollerilenkeillä käydään tavallisesti kävelyllä jossakin sopivassa paikassa ja kerrasta riippuen tehdään (tai sitten ei tehdä) jotakin muuta. Tapaamisissa ja koulutuksissa ollaan saatu perehdytystä lajinomaiseen treenaukseen eli noutamiseen ja verijälkeen sekä myös tokoon ja näyttelytottumusharjoitteluun. Myös agilityyn, pk-lajeihin ja vesipelastukseen on päästy tutustumaan.

Jos harkitset novascotiannoutajan ottamista, olet tervetullut lenkeille katsomaan, millaisia punakuonot todellisuudessa ovat.

Oulun tollerit löytyvät nykyisin myös omasta facebook-ryhmästään. Tiedot tulevista lenkeistä ja muista tapahtumista päivitetään kuitenkin aina myös tähän blogiin.

Ehdotuksia, ideoita ja kommentteja voi esittää lenkeillä, sähköpostilla ja facebook-ryhmässä. Kaikki ovat tervetulleita toimintaan mukaan, myös sitä järjestämään! Alla Oulun alueen vastuuhenkilöiden nimet ja yhteystiedot.


Tuu mukkaan ja tuo koiras kans! :)