perjantaina, lokakuuta 28, 2005

Mejäily siirtyy

Valitettavasti olemme sairaana, joten jäljet jäävät tältä kertaa tekemättä. Jäljestys siirtynee kevääseen, mikäli ilmat eivät ratkaisevasti lämpene.

Lenkki pidetään silti normaaliin tapaan.

torstaina, lokakuuta 27, 2005

30.10. mejäillään

Eli tänä sunnuntaina on mahdollisuus kokeilla mejää. Jos haluat tulla tutustumaan metsästyskoirien verijälkeen, ilmoita viimeistään perjantaina!!! Ks. edellisestä viestistä lisätietoa. Säätiedotus on luvannut viikonlopuksi lämpenevää, mutta jos hanki on maassa tai muuten vain -10 pakkasta, niin jäljestys jätetään väliin.

Muille koirille on luvassa vapaata leikkimistä ja perinteinen lenkkikin käydään varmaan kiertämässä. Lenkki on siis jälleen Valkeisjärven rannalla klo 15. Myös mejäilijät: kokoonnutaan rannan parkkipaikalle, kuten ennenkin.

Marraskuussa tolleritapaamisissa on teemana toko, jota Pepin omistaja Heidi on luvannut vetää.

Damitalkoisiin ei voi enää ilmoittautua. Mahdollisesti keväällä kiinnostuksen mukaan uudet talkoot.

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

23.10. lenkki

Ensi sunnuntaina 23.10. kokoonnumme jälleen Valkiaisjärvelle lenkkeilemään. Pennuille löytynee jälleen omanikäistä leikkiseuraa ja dami tutusteltavaksi. Isommilla koirilla on mahdollisuus kokeilla kanin laahausjälkeä ja odotellessa voidaan ottaa vaikkapa markkeerausta maalla. Myös pelkästään jänikseen voi tutustua.

Viikon päästä eli 30.10. on ohjelmassa verijälkeen tutustumista. Ilmoita ensi lenkillä tai Runon sähköpostiin (runotolleri (at!) luukku.com), jos haluat kokeilla verijälkeä (mejää), jotta tiedämme varautua. Jos haluat tulla lauantaina verettämään jälkiä, niin apu on erittäin tervetullutta!!! Mejästä lisätietoa Noutajakoirajärjestön sivuilla.

Verijäljestä joudumme perimään hiukan maksua, sillä veri ei ole ilmaista. Ilmoitamme siitä sitte myöhemmin.

Damitalkoisiin on ilmoittautunut sopivasti porukkaa. Nyt on EHDOTTOMASTI viimeiset hetket laittaa postia, jos haluat mukaan!!!

sunnuntaina, lokakuuta 09, 2005

Damitalkoot!

Kaikki, jotka olette kiinnostuneita uusien damien (dummyjen) askartelusta:

Pidämme talkoot, jossa kukin osallistuja voi askarrella haluamansa määrän dameja. Ostetaan tarpeet (markiisi, telttapatja jne.) porukalla ja kokoonnutaan tekemään dameja ns. liukuhihnatyönä. Osallistumiseen ei siis tarvita suutarin taitoja, vaan jokaiselle löytyy varmasti jokin mieleinen homma.

Jos olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä Runon sähköpostiin runotolleri(at!)luukku.com, niin ruvetaan miettimään sopivaa ajankohtaa dameilulle.

Sunnuntaina Valkiaisjärvelle

Ensi sunnuntaina 16.10. jälleen Valkiaisjärvellä lenkki. Aloitetaan klo 15.

sunnuntaina, lokakuuta 02, 2005

Paikka edelleen sama Valkiaisjärvi, aika su 9.10. klo 15.

Pimenevistä illoista johtuen olisi hyvä päästä kokoontumaan päivällä. Ollaan siis koolla viikonloppuna, sununtaina. Tänään (2.10.) paikalla olleiden mielestä kello 15 kuulosti ihan hyvältä ajankohdalta, joten nähdäänpä silloin.

Puhuttiin myös yhteisestä (koirattomasta?) kokoontumisesta, jossa voitaisiin suunnitella toimintaa vähän pidemmälle tulevaisuuteen. Myös yhteisistä damitalkoista oli puhetta. Itse tekemällä saataisiin kaikille enemmän dameja ja kustannuksetkaan eivät nousisi katastrofaalisiksi. Samoin tarvetta voisi olla jollekin lämpimälle/puolilämpimälle tilalle, jossa voisi olla paremmin koirien kanssa myös talvipakkasilla. Näistä asioista voitaisiin heitellä ajatuksia vaikkapa tollerikeskusteluihin.

Suunnitelmissa voisi olla esim. tokoharjoituksia ja NÄ(yttely)TO(ttumus)harjoituksia, näitähän pystyy harjoittelemaan jollakin lailla myös ulkosalla ja melko paikkariippumattomasti. Agility puolestaan vaatisi tilan ja esteet.